Vippi heti paikalla. Vippipaikalla.
RSS icon Home icon
  • Lainaaja.fi

    Lainaaja.fi (www.lainaaja.fi)

    Lainaaja.fi on sähköinen markkinapaikka, jonka välityksellä tavalliset matti meikäläiset voivat lainata toinen toisilleen rahaa. Yritys mainostaa itseään iskulausekkeenaan: ”Ihmisen kokoista sijoittamista.” Fiksun ja näppärän vertaislainapalvelun takaa löytyy vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen Vertaislaina Oy. Lainaajan kautta voit siis sekä hakea lainaa, että sijoittaa eli tarjota lainasummia haluamallasi korolla toisille palvelun käyttäjille. Tällaista sosiaalista lainausta pidetään maailmalla jo tuttuna toimintana. Lainan saaja hyötyy siitä, että hän saa tarvitsemansa rahasumman vaikkapa usean sijoittajan (lainaajan) toimesta itse hyväksymällään korolla.

    Korko on lähes poikkeuksetta huomattavasti matalampi kuin mitä mikään pankki sinulle suostuisi antamaan. Pankilla kun on korkeat toimintakustannukset, ja se kantaa yksin riskin lainastasi. Melkein kuin lainaisit kaveriltasi, paitsi ettet joudu kertomaan kenellekään rahantarpeestasi tai asettamaan ystäviäsi hankalaan valintatilanteeseen.

    Piensijoittajille vertaislaina on ihanteellinen ja suhteellisen turvallinen tapa laittaa raha poikimaan, etenkin koska heillä on mahdollisuus lainata pieniä rahasummia useille lainaajille. Näin heidän riskinsä pienenee, kun kaikkia ”munia” ei ole laitettu yhteen koriin. Lainan antaja saa myös pyytää haluamaansa korkoa, kunhan pysyy muiden tarjoajien kilpailussa mukana. Jos esimerkiksi pörssimarkkinoita tuntematon Sini Säästäväinen on elänyt varojensa mukaan ja saanut säästettyä patjan alle 1 000 euroa ylimääräistä – jonka haluasi sijoittaa turvallisesti – voi hän ilmoittaa Lainaaja.fi:n kautta lainaavansa 100 euroa 7 % korolla, ja myöntää 10 kyseisen suuruista lainaa.

    Lainaa haluavan tulee rekisteröityä Lainaaja.fi-palveluun, täyttää yhteystietonsa ja sähköinen lainahakemus. Huomaa, että lainamäärä voi olla 200 – 5 000 euroa, ja sen maksuaikavaihtoehdot määräytyvät lainasumman mukaan, ollen 4 – 36 kuukauden välillä. Niiden mukaan näet hakemuksesta myös heti järjestelypalkkion, kuukausierien ja kokonaissumman suuruuden. Sinulta kysytään myös rahojen käyttökohdetta, työnantajasi yhteystietoja jne. Nettotulojesi täytyy olla vähintään 1 000 euroa/ kuukausi (asumiskustannusten ja velanhoitomenojen jälkeinen vapaa tulo 670 euroa/ kuukausi ja menot alle 50 % tuloista). Sinulla tulee luonnollisesti olla nuhteeton maksuhistoria, suomalainen sosiaaliturvatunnus ja verkkopankkitunnukset. Lopullinen lainakorko määräytyy tarvitsemaasi rahasummaan sijoittavien tarjouksien perusteella. Eli jos lainaasi rahoittaa 6 henkilöä, on korkosi heidän pyytämiensä korkojen painotettu keskiarvo.                                  

    • Lainasumma: 200 – 5 000 euroa
    • Laina-aika: 4 – 36 kuukautta lainasumman mukaan
    • Ikäraja: 22 vuotta
    • Järjestelypalkkio: 3 % lainasummasta, vähintään 90 euroa (alle 600 euron lainoilla pienempi osuus)
    • Tilinhoitomaksu: 5 euroa/ kuukausi
    • Verkkosivut: lainaaja.fi

    Sijoittajille palvelun käyttö on myös helppoa. Kyseessä on käänteinen huutokauppa eli tarjottavan rahasumman korko laskee huutokaupan edetessä, sillä jokainen sijoittaja haluaa saada juuri omat rahansa lainattua. Huomaathan, että saatat saada rahoillesi myös pyytämääsi parempaa korkoa, sillä lainaaja maksaa lainantarjoajien pyyntöjen keskiarvokorkoa, ei kullekin lainaajalle hänen pyytämäänsä. Omaa pyyntösi alhaisempaa korkoa et kuitenkaan koskaan saa. Prosessi on avoinna lainanhakijan toiveen mukaan 1 – 15 päivää. Lainakorkojen rajoina ovat 1 – 25 %. Lainaajat ja sijoittajat kohtaavat toisensa Markkinat-sivuilla, joissa näkyvät avoinna olevat lainapyynnöt ja -tarjoukset. Palvelun käyttäjät itse etsivät ja hyväksyvät/ hylkäävät kunkin lainaoston tai -myynnin. Kauppa ei siis ole ”kasvotonta” vaan tiedät kenelle tai keneltä lainaat. Lainaaja.fi veloittaa sinulta palkkionaan kiinteät 1 % tuotoistasi. Sijoittajien ansaitsemat korkovoitot ovat pääomatuloveron alaisia, ja niistä tulee maksaa aikanaan verokarhulle.